tiistai 12. huhtikuuta 2011

Nyt minä olen siellä!

ETT:n sivuilla on minun kuvani. Käykää katsomassa : http://www.ett.fi/ajankohtaista/elina-katse-vasikkaan-kampanjan-kummivasikka . Sinne tulee muunkin rotuisia, mahdottoman mielenkiintoista. Toivottavasti muillekin tulee tällainen lokikirja ja vaikka facebook-profiilikin.

Meitä vasikoita on nyt kahdeksan. Irina ja Mauno syntyivät viime viikolla ja Into eilen. Mauno on musta, muut punaisia. Punaiset johtavat 5-3. Kaksi syntyy kesäkuussa. Kai.

Tämä on ollut aika erikoinen poikimisvuosi, sanovat Liisa ja Risto. Kaikenmoisia pieniä ja isompia hankaluuksia. Mutta me olemme nyt kaikki terveinä ja elinvoimaisina. Liisa ei ole kuulemma taikauskoinen, mutta kyllä se vähän mietti, että tulivatko ne hankaluudet nyt siksi, että pitää oikeasti miettiä mitä se vasikan hyvinvointi on ja tehdä töitä sen eteen!! Tähän asti kaikki oli ollut niin helppoa, paitsi viime keväänä Pikku-Evelyniltä oli tullut kohtu Ewanin perässä ulos. (Tänä vuonna Evelyn saa vasikan vähän myöhemmin, vasta kesäkuussa.) Se oli ainut kerta kun meillä on käynyt päivystävä eläinlääkäri. Se tuli kaukaa, 100 kilometrin päästä. Sitä ennen oli saatu jo puhelinneuvontaa ja henkistä tukea naapurin Markulta ja Husun Sallalta. Evelyn pelastui.
Liisa sanoi kirjoittavansa noista kaikista vaikeuksista tänne lokiin, jokaisen tapauksen kerrallaan.

Laitan niistä nuorimmista kuvat, Intosta ei vielä ole. Punainen on Monican vasikka Irina ja musta on Unan poika Mauno. Ja sitten oma kuvani, olen siinä vähän päälle kaksi viikkoa vanha. Tulen kutsusta luokse.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti