Niinpäs tuo vuosi vierähtää, ensimmäinen kuukausi jo takana ja toinen kovaa vauhtia kulumassa. Vieroitukset sujuivat melkein ongelmitta. Ensikkoemot jonkun verran huutelivat ja osa vasikoista ilmaisi ikäväänsä.
Sonnipojat siirtyivät muutaman sadan metrin päähän muista, metsän reunaan ja suojaan. Varovaisin pojista, Ewan, lähti siirron yhteydessä seikkailemaan ja oli loppiaisyön yksinään metsässä. Umpihangen, lumipyryn ja pimeän takia ei ollut mitään tehtävissä, pakko oli odottaa aamuun. Melko kurja oli käydä nukkumaan, kun tiesi että siellä jossain vasikkaparka on yksikseen. Toivoimme, että emon huutelut ohjaisivat Ewanin takaisin kotiin. Ja niinhän siinä sitten kävi, aamuhämärissä Ewan kömpi pellolta pihaan. Risto avasi veräjän ja Ewan pääsi suoraan emon baariin.
Eilen, lauantaina 5.2., hieholaumaamme tuli kaksi vahvistusta Jetta Isopahkalalta Sastamalasta, punaiset tytöt Flora of Korventausta ja Liina 2. of Korventausta. Tytöt ovat samanikäisiä omien tyttöjemme - Miinan, Ievan, Muskan ja Kiiran - kanssa ja sopeutuivat laumaan hyvin. Meitä, uusia ihmisiä, kohtaan Flora ja Liina ovat vielä vähän ujoja, mutta kovin, kovin uteliaita. Eikähän tämä tästä. Otan parempia kuvia, kunhan kunnolla kotiutuvat.
Kuvassa Flora oikealla ja laumamme kuopus Liina vasemmalla. Nättejä, hyvärakenteisia tyttöjä. Floran isä on Samson of Brunnila ja Liinan isä on Marcus af Träskända. Samoja, hyväksihavaittuja linjoja siis näidenkin typyjen takana. Liinan takaa löytyy emänemänisänä Lasgaire Dubh 2. von Jiggel, jota arvostan periyttäjänä erittäin paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti